Toiset äidit lähtevät Big Brotheriin, toiset synnyttämään

Olin kirjoittanut tämän tekstin syyskuussa ja julkaissutkin sen mutta jostain syystä poistin sen melko saman tien. Julkaistaan nyt uudelleen vintagea, tässä saatte samalla lämmittelyä ja esimakua aiheesta "synnytys isänpäivänä 2011."


Ala-asteaikainen ystäväni lanseerasi aikoinaan tapposloganin: " Mä synnyin yksin, mä sammun yksin, mä kuolen yksin". Tämä viisaus turahti joskus sata vuotta sitten Karjaan urheiluhallin märässä ja mutaisessa takamettässä ystäväni tietoisuuteen kun valkoherukka-Aurora oli kihahtanut päähän pommin lailla ja kun runokirjassa luki tulevaisuuden olevan vielä joukko epämääräisiä unelmia. Unelmat ovat menneitä ja osa nähtyjä, Auroraa join joskus kolmikymppisenä puolivahingossa mutta sloganin sanoma on edelleen iskemätön.

Syntymä on ihme joka kerta, on kyse sitten leppäkertusta tai kunkinkaan kersasta. Kivikaudella naiset synnyttivät jalkaa nostamalla kivenkoloon, keskiajalla peltotöiden ruokapausilla kyntövuoron vaihtuessa ja sitä rataa. Sota-ajan lapset pullautettiin saunaan ja kastettiin Raijaksi tai Markuksi,70-luvulla äitimme sidottiin sänkyihin ja sadistiset kätilöt kiduttivat myös lapsia antamalla heidät ruokittaviksi neljän tunnin välein ja 90-luvulla oltiin tukka tötteröllä ja silmäluomet liiloina myös epiduraalipumppu persuksissa. Itse olen synnyttänyt vain 2000-luvulla ja edelleen se sattuu ihan saatanasti.

Synnytyksestä on tullut myös perheen juttu johon otetaan mukaan parhaimmassa tapauksessa myös kummit ja kaimat isien ja tätien lisäksi. Perhekeskeisyys on kova juttu, itsekin diggailen sitä vaikka naapurit eivät tuota ainakaan allekirjoita kun joutuvat kuuntelemaan uhoa ja huutoa päivät pitkät. Olen raahannut synnärille joka kerta mukaan kassillisen cd-levyjä, sekä mieheni. Tällä kertaa tämä perinne katkeaa sillä joudun jättämään miehen kotiin sillä TYKS:n eivät ole tervetulleita lapset eikä koira, eivät edes doulan tai tukihenkilön muodossa. Jännityksellä odotan miten saan rämpättyä "Let it ben" päälle kun h-hetki koittaa, se kun on ollut miehen tärkein tehtävä kolmesti aiemmin.

Tottakai hirvittää lähteä sairaalaan yksin mutta kotisynnytys on liian duudsonia jopa minunlaiselleni paskiaiselle. Olen psyykannut itseäni ajattelemalla niitä Aulikkeja ja Marttoja, joiden miehet ovat jäänneet rintamalle jo kuukausia aiemmin ja jotka huutamatta ja rystyset valkoisina pommien iskiessä kartanolle ovat ponnistelleet suurta ikäluokkaa epätoivon ja hämmennyksen maailmaan. Tuskinpa Afrikan äiditkään kovin medikalisoituneita ovat, ja silti heitä on kuin pipoa. Itse saan vartissa alakropan puutuneeksi ja kädestä ehtii pitämään varmasti joku ylipätevä opiskelijakin hädän tullessa, Let it been voi ladata johonkin korvalla pidettävään kaukosäätimeen.

Emme ole varmastikaan ainoa perhe jolla ei ole edes sitä vittumaista anoppia saatikka niitä kummin kaimoja, jotka tarjoutuisivat puolipakolla hoitamaan lapsia. Slogan on niin iskostunut selkäytimeen ja yksin selvitymisestä on ollut tavaramerkki. Viimeksi eilen kyselin varovasti naapurilta, että onko minusta tullut äiti joka ratsastaa pelkästään selvitymisellään. Eihän tämän elämän pidä pelkkää selviytymistä olla, myös tanssia ja naurua ja sitä perhekeskeisyyttä. On silti ihan riittävän hyvää vanhemmuutta tarjota lapselle äiti ja isä ja karkkipussi lauantaisin, ei siinä mitään kummin kaimoja tarvita vaikka niitä välillä ikävöisikin. Kyllä tässä savotassa yksin synnyttämisestäkin pitää vain ottaa ilo irti ja lakata valittamasta siitä oman ajan puutteesta. Pääsenpä ekaa kertaa yli kahteen vuoteen yksin (no, melkein yksin) yöksi pois kotoa ja saan valmiit ruuat ja olla luvalla ruma ja turpea ja käyttää kemmaisten pyjamaa.

Toivottavasti lapsi ei saa traumoja siitä kun isä ei ole tekemässä kömpelöitä ensipesuja ja asentamassa piuhoja kameroihin ja soittimiin. Toivottavasti tästä ei aleta vaatia erillisperintöjä tai kipukorvauksia ja toivottavasti pysyn järjissäni ilman sitä lämmintä ja isoa turvallisuuden kouraa. Nykyajan naiset ovat moderneja ja itsenäisiä kaikenpystyviä ihmekoneita jotka tarvitsevat miestä lähinnä siihen kädestä kiinni pitämiseen. Big Brotheriin menevät neljän lapsen äidit ja yksinhuoltajat, jotka kertovat ansainneensa oman ajan vihdoinkin. Siellä valvovien kameroiden alla on turvallista sammua- yksin, elää omaa modernia elämää ja näyttää esimerkkiä myös kaltaisilleni vellihousuille, jotka eivät ole jättäneet kaksivuotiastaan muille puolta päivää pidemmäksi. En nyt tiedä, kumman puolesta olisin enemmän surullinen, itseni vai BB-Mirkun.

Olen suunnitellut synnyttäväni itsenäisyyspäivänä sillä silloin miehen ei tarvitse olla töistä pois. Olen myös tilannut alle 4,5 kg:n lapsen sillä haluan kotiin poliklinisesti pesimään heti kun mahdollista. Voi kun kaikki menisi hyvin ja kotona saataisiin pidettyä jokainen ruuassa ja juomassa. Onneksi BB tulee vielä joulukuussakin joten ihan yksin en sairaalaan joudu lähtemään. Ja jos tiukka paikka tulee, voi mies jättää auton lapsineen ja koirineen TYKS:n parkkipaikalle käymään, dvd-levyn aikana ehtii varmasti synnyttelemäänkin kun pistää hösseliksi.