perjantai 9. syyskuuta 2011

Muuttolaatikon näköinen perse. Ja muita tyhjänpäiväisyyksiä hautomosta.

Naapuri kysyi, millä viikolla olen ja sanoin kirkkain silmin että viikolla 27. Kävin laskemassa netistä oikeat viikot ja niitä oli lähemmäs 30, ihmekkös tuo jos sain hieman säälivää silmää. Raskaus alkaa olla taas siinä pisteessä jolloin perse näyttää reunoista kirraavalta muuttolaatikolta ja vetääkin varmasti sen sata litraa. Ja ketä saan syyttää tästä? Paavo Väyrysen ainaista comebackia vai heikkoja hermoja, kaikkien hivenaineiden puutosta vaiko sokerimössön pehmentämää päätäni? Isoon ja pehmeään syliin mahtuisi vähintään tusina kakaraa mutta raskauden ollessa tässä pisteessä huolin siihen hädin tuskin omani.

Olen muutenkin mitä häijyin ja pahsauisin akka vaikka lihavien valehdellaan olevan leppoisia. Miten luontoäiti selittää jatkuvan hampaiden kiristelyn, rumien sanojen runomaisen käytön ja päivästä toiseen toistuvat uhkailut ja kiristykset? Lapsiraukat ja miesrukka, säälisin melkein heitä jos jaksaisin. Raskaus suitsuttaa mitä lempeimmän ja leppoisemmankin naisen sekunnissa sellaisen raivon ja kiukun tilaan johon verrattuna Big Brotherin tai moottorisahamurhaajan metkut tuntuvat lähinnä vauvojen leikeiltä, sellaisten vauvojen jotka vain syövät ja nukkuvat. Olen kävelevä hormoonipommi jonka sytytyslanka kytee koko ajan.

Jollain perverssillä tavalla silti toivon ettei tämä olisi viimeinen kerta, kelatkaa sitä! Kotona on kivaa kun siivooja siistii nurkat ja kun edellisen päivän ruuat ovat mikroa vailla valmiita. On kivaa kun ei tarvitse juosta kello kaulassa työpaikan ja hoitopaikan väliä ja saa pukeutua joka päivä verkkareihin ja meikkaamiseksi riittää viiva tai kaksi vuosi sitten päiväyksen nähnyttä peitepukkoa. Riittää kun on läsnä eikä tarvitse mennä minnekään, kun ei ole pakko.

Kotiäitiys ja raskaus ovat 24/7 duuneja jotka pistäisin ceeveehen jos joskus joku urpo minulta sellaista kysyisi. Kirjoittelen posket hehkuen nettiaddresseja lapsinlisien ja hoitotukien puolesta, en ole subjektiivisen päivähoito-oikeuden kannattaja sillä minulle tekee tiukkaa saada mukula kahdesti viikossa kerhoon ja takaisin, puhun huutamalla jotta kaikki tajuavat että olen kotona ja äiti, kotiäiti. Olen ylpeä työstäni vaikka se vituttaa välillä enemmän mitä lämmittää mutta tuskinpa se nyt Paavo Väyryselläkään pelkkää ripaskan tanssimista ja vodkan juontia joka päivä on. Ihailen kymmenen lapsen äitejä, jotka ovat olleet hellan ja kakrun välissä viimeiset 20 vuotta mutta en tajua miten he kestävät ja tekevät sen. Omalla kohdalla savottaa ei ole kuin muutama vuosi takana ja eiköhän niitä vuosia vielä edessäkin ole.

Kotiäidin viikonloppu huipentuu perjantaisaunaan ja kylmään bisseen (toim. huom. Nikolaita tietenin). Onneksi  perjantaisinkin tulee Big Brother ja Pikku Kakkosen gimmat jaksavat ilmeillä ja lyödä leikkiä myös viikonloppuaamuisin. Kaurapuuuron voi tehdä myös maitoon lauantaiaamuna, jos osaisi ja viitsisi. Samuli Putrokin sanoo että Elämä on juhla, Pirkka julistaa arjen olevan juhlaa. Ota siitä nyt sitten tolkkua.

torstai 1. syyskuuta 2011

Äitiyden heimokartta (ei tosikoille)

Naiset jakautuvat mielellään kuppikuntiin jo hiekkalaatikolta lähtien. Siinä missä pojankollit mennä paukuttavat nallipyssyt laulaen samassa laumassa kollektiivisesti mölisten ja huutaen, tekevät tytöt leirejä milloin minkäkin syyn varjolla. "Ooksä" saattaa kysyä viisivuotiaan kaveri jo ovelta johon tyttö heittää "Oon mutt ooksä". Tällä varmistetaan ettei leiriin oteta vapaamatkustajia vaikka jo kymmenen minuutin kuluttua saattaa kokoonpano olla jo täysin eri ja löydät lapsesi aivan eri pihalta aivan eri tytön kanssa, minne tämä oli alunperin menossa.

Myöhemmin tytöt pariutuvat melkein aviollisen suhteen tasolle. Kouluikäiset tyttöset istuvat mukisematta vessassa kaverina vaikka toiselta tulisikin iso ja täydentävät toistensa lauseita, jos sovittuun tarinaan tulee puutekohtia. He haluavat samanlaiset lenkkarit ja Nomination-palat, silti he ymmärtävät valita erit ihastuksen kohteet sopimalla keheen kulloinkin ovat pihkassa (pardon mua, minulla ei ole aavistustakaan miten 2011 sanotaan tuo asia). He kävelevät käsi kädessä ja kikattavat samoille typerille pikku-kalle-vitseille, he harrastavat samoja asioita ja jäävät odottamaan koulun jälkeen mikäli toinen on saannut muikkaria.

Olen itsekin istunut vessassa aikuisiällä kaverin kanssa mutta usein olen ollut päihtyneessä tilassa ja viime kerrastakin on aivan liian pitkä aika. Huomaan tulevani kiukkuiseksi mikäli en saa päivittäistä juoruilukiintiötä täyteen ja huomaan kadehtivani naapurin imetyspaitaa, jos omassa kaapissa ei roiku jo samanlaista. Olen jakanut heimosiskoni eri leireihin joihin kategoroin heidät liiankin helposti, varsinkin jos ensivaikutelma on tarpeeksi väkevä. Kuppikunnissa on toki alajaostoja ja osa niistä on kärjistettyjä piirteitä mutta mikään muu ei paranna kuivaa ja väsynyttä mieltä kuin toisten arvostelu.

Ensimmäisessä heimossa ovat ministeriäidit. Nämä mammat ajavat korkokengät kopisten ja liituraidat ojossa perhekerhon pihaan ja ovat aina yhtä tyyliteltyjä, mitä Talouselämän kannessa olevat daamit. He aloittavat lauseen sanoilla "Meillä toimistolla" vaikka kertoisivat paskaperseen pesemisestä ja näpyttävät kiireisen näköisinä otsaryppy suorana virkameilejä kommunikaattorilla. Nämä äidit hoitavat yhdellä kädellä uran ja perheen ja lisäksi heidän lapsensa käyttäytyvät kauniisti, ovat nätisti puettuja ja muutenkin esimerkillisen hyviä raha-asioissa.

Toisessa leirissä majailevat suorittajaäidit (täydelliset naiset). Heidän päänsä sisällä on nin tehokas järjestelmä, johon verrattuna Passeli-ohjelma vastaa tehoiltaan vanhan hiiren vaimeaa pierua. Heillä on selvät sävelet kaikesta, heillä on vastaus joka kysymykseen ja ikinä he eivät seiso tumput suorina. Suorittajat kulkevat maripaidat päällä luonnollisen kauniina ja näyttävät nelikymppisinä yhtä nuorilta mitä 15 vuotta aikaisemmin. He ovat hoitaneet maripaidankin niin hyvin ohjeiden mukaisesti, että sekin on sama mitä 15 vuotta sitten. Nämä äidit eivät tee virheitä ja eivät tunne sanaa luppoaika. He hoitavat kodin ja lapset ja tekevät suositusten mukaan ruuat, hoitelevat miehen, hoitavat itsensä ja osallistuvat kaikkeen. Suorittajat ovat kovia luita vanhempainyhdistyksissä ja heidän kanssa ei ole hyvä joutua riitoihin. Heidän lapsensa ovat näsäviisaita, kaikkitietäviä pedantteja pikupirulaisia, jotka lyövät sinut kuusi nolla niin sadalla metrillä kuin Kimblessäkin.

Suorittajien vastakohtaleirissä bunkkaavat boheemit mammat. Heillä on tukka usein harjaamatta ja he saattavat käyttää koko perhe yhtä ja samaa hammasharjaa. Boheemit ovat hippien jälkeläisiä ja he rakastavat kaikkia ja hyväksyvät kaiken. Heille tärkeintä on onnellisuus ja luovouus ja huomaat kadehtivasi heidän rentoa otetta, sillä se näkyy kaikessa. He viis veisaavat mitä naapurit ajattelevat mutta tarjoavat lapsilleen silti kaiken mitä Sinkkonen suosittelee. Heillä on aikaa ja ideoita, he jaksavat askarrella ja juosta piiloleikkejä tuntikausia lasten kanssa. Boheemien lapset ovat usein joko pikkuaikuisia jotka puhuvat termeillä, joita olet kuullut viimeksi pääsykokeissa tai sitten pikkuisia peppejä, jotka mennä tohottavat samat villasukat jalassa kesät talvet.

HC-hörhöt ovat boheemien kanssa melko samaa maata. Nämä äidit ovat valinneet luonnonmukaisuuden ja lapsentahtisuuden tekemättä valintaa, he tekevät kaiken luonnostaan, oli kyse sitten lapsesta tai paskasta. HC-hörhöt asuvat yhdyskunnissa tai tönöissä, joihin käy sisälle tuuli. He poimivat puolukoita ja tekevät itse vaatteensa, joskus joku vauvaehden toimittaja saa huijatuksi HC:n haastatteluun, josta puhutaan pitkään eri kuppikunnissa. Nämä pitävät lasta lähellään, syövät istukan ja kuuntelevat vaistojansa oli kyse sitten sääennustuksesta tai totuudesta ja tehtävästä. He eivät tunne sanaa suositus. HC:t ovat melko hiljainen ryhmä sillä heidän ei tarvitse julistaa omia valintojansa niiden itsestäänselvyyden takia. Heidän lapsensa ovat joko tosi taviksia kasin oppilaita, mikäli koulua käyvät tai sitten rintanappeihin verhoutuneita maiharihemmoja, joista kuiskutellaan ja supatellaan.

Wanna be-hörhöt kirjoittavat nettifoorumeille olevansa hörhöjä ja jakavat aggressiivisesti ideologiaansa tavismutseille. He kestoilevat, kuppeilevat, vittuilevat ja syövät luomua lähiruokaa. He ovat aina äänessä ja tulevat neuvolaan STM:n sivuilta kopioitu pumaska kainalossa valmiina taistelemaan imetyssuositusten puolesta. He halveksivat Libero-kerhon lahjuksiin puettuja lapsia ja ovat valmiita nostamaan korvikekoodia rikkovan kauppiaan seinälle vaikka Nestlen hymynaamoilla. Wanna beet ovat usein yhden lapsen äitejä ja uskaltavat mennä neuvomaan kuuden lapsen äitiä, koska netissä sanottiin niin. He kasvattavat lapsensa tasa-arvoisiksi yksilöiksi ja tuntevat suurta myötähäpeää, mikäli joku torvi pukee omansa vaaleanpunaiseen. Wanna be:n lapsi on joko suutaan soittava kiusanhenki tai nurkassa viihtyvä hiirulainen, joka ei muista äitinsä nimeä tätä kysyttäessä.

Suuri kuppikunta muodostuu tavismutseista. Tavismutsit tekevät asiat kuten ennen on tehty tai kuten heille neuvotaan ja ovat valintoihinsa tyytyväisiä. He istuvat hiekkalaatikolla samat kuoripuvut päällä mitä lapsensa ja keskustelevat neutraaleista asioista neutraalin sävyyn. He eivät kyseenalaista eivätkä vittuile, he kuuntelevat farmariautossa Lauri Tähkää ja haaveilevat talven Kanarian reissusta. He tekevät suositusten mukaista ruokaa, suosituksen mukaisen määrän lapsia ja hankkivat kultaisen noutajan ja kesämökin, koska naapureillakin on. Tavikset tulevat toimeen kaikkien kanssa vaikka eivät kaikkia ymmärrä.Tavislapset ovat myös taviksia tai sitten niitä rasittavia häiriköitä ja huomionhakuisia pikkunatseja.

Tavismutsien alajaostona toimii lähiömutsit eli asennemutsit. Nämä daamit kulkevat asenne-teepaitoihin ja Crocseihin pukeutuneina kesät talvet ja ajavat kymmenen vuotta vanhaa sedania, jossa pumppaa Tauski. Asennemutsit ovat rivoja suustansa ja sanovat asiat nin kuin ne ovat, tai ainakin kovasti puhuvat sanovansa. He harrastavat karaokea ja asuntovaunulla ajoa ja tekevt vuosittain matkan Tuuriin. Heidän unelmansa on päästä reality-ohjelmaan ja he nauhoittavat Big Brotheria 24/7:a boksille, jos eivät ole töllön ääressä. Nämä äidit ovat suoraselkäisiä naisia, he eivät pelkää mitän ja osaavat vaihtaa auton renkaan siinä missä miehetkin. Silti he tykkäävät pukeutua naisellisesti ja pitävät tasa-arvoa hippien hapatuksena. Asennemutsit määräävät perheessä kaapin paikan, heitä eivät tunne sanaa kyseenalaistaminen. Asennekersat ovat usein räväköitä jokapaikan höyliä ja tietävät tarkkaan, mikä on milloinkin in tai out. Heillä on hyvä itsetunto ja monta paria Crocseja. Heidän paidassa lukee "Minulle ei vittuilla".

Itse haluaisin olla ministeriäidin, boheemin ja suorittajaäidin sekoitus mutta ikävä kyllä taannun usein wanna been ja asennemutsin saappaisiin vaikka tavismutseilu riittäisi ihan hyvin. Onneksi nämä heimot ovat varsin sekottuvaisia (haluaisin niin kirjoittaa tähän homo- taio heterogeeninen mutta minä taulapää-mutsi en tiedä kumpi olisi oikea termi) ja välillä tiedät jo aamulla sängystä ylös kammetessa, onko tänään HC vai paskispäivä. Rikkautta on jakaa ja antaa, samoin ottaa ja tinkiä, myös näissä heimoasioissa. Onneksi hiekkalaatikolla istuu nykyisin myös niitä isejä, jos kuppikuntiin ei ihan joka aamu jaksa alkaa yrittää. Ja onneksi, oi onneksi joku hönö on joskus lanseerannut tuon lohduttavan, epäuskottavan  sloganin, Jokainen äiti on paras äiti omalle lapselleen. Eli ei hätä, olet sitten paskis tai hippi, olet äiti kuitenkin.