Kotiäitien joulu koittaa usein jo elokuussa jolloin lapset palaavat kouluihinsa ja jolloin kotimyyjät alkavat tukkia meiliä syysmallistojen ensijulkkarimainoksilla. Nämä ensijulkkarit eivät kuitenkaan tässä tapauksessa tarkoita glamouria, glitteriä eikä välttämättä edes kotoa poistumista, sillä tämäkin ylellisyys on ulkoistettu kodin tai naapurin kodin sisäiseksi sisäpiirin seurapiiritapahtumaksi. Ei muuta kun varausta kalenteriin ja kutsua facebookiin ja emännänlahja on jo melkein päällä.
Joka syksy ja kevät tulee siis uusi mallisto. Mallistoa odotellaan jo kesällä ja joulun aikaan käy kuhina että mitä mahtaa keväällä tulla ulos. Mallisto ei koskaan petä, sillä siinä on aina jokaiselle jotakin. On tuttua ja turvallista ja kokeiluhaluiselle löytyy jotain uutta ja ruotsalaista. Värit ovat ihania punaisia, vihreitä ja ruskeita, joskus ilahdutetaan meitä faneja jollain tosirajulla oranssilla tai violetilla. Matskut ovat joko plyyssiä, froteeta tai collegea. Uutena tulokkaana on ollut denim, joka onkin otettu avosylin vastaan. Kuoseista all time favorittteina jatkaa kaudesta toiseen kilpparit, pilvet, aasit, kukat ynnä muut kuviot, joista ei ota erkkikään selvää. Mitoitus on kaikkia palveleva ja kattava, löytyy pikkunuttua vauvalle ja isompaa sitten äiteelle ihan isojen tyttöjen kokoluokissakin. Jopa isät ovat päässeet jengiin mukaan, heillekin ostetaan pilke silmäkulmassa milloin mitäkin pallopääpipoa tai skootteripaitaa pukinkonttiin odottamaan.
Mikä onkaan helpompaa kuin pukea itsensä ja laumansa samanmallisiin ja kuosisiin paitoihin ja housuihin. Piponkin saa kivasti kiertoon vaikka koiralle pakkassäällä sillä se venyy ja vanuu ihanasti. Ei haittaa vaikka pyllysi olisi kokoa xxxxl, saat silti saman ihanan seeprapyllypuvun mitä pilttisi pitää koossa 62. On niin mukavaa näyttäytyä perhekerhossa ja kauppakeskuksessa kun koko lauma on puettu samaan kevään medaljonkiin ja joogaan. Hieman se toki kirpaisee kun vähintään neljällä kersalla on samaa kuosia päällä mitä itselläsi mutta onneksi näissä rytkyissä on hyvä jälleenmyyntiarvo jos osaa olla nopea ja ovela. Ja nämä teltan malliin ommellut nutut peittävät ihanasti sen vatsamakkaran sekä sen perseenkin, mikäli vaan maltat kuunnella myyjää ja ottaa tarpeeksi ison koon.
Kutsut itse ovat vaarallinen tapahtuma. Siellä saa hiljainen hiirulainenkin itsensä lietsottua nopeasti tilaan, jossa muutama satanen muutamaan lumppuun on kuin silkkiin vain. Toki pitää kehua muita, kuinka hyviltä ne näyttävät aasinpääpaidat päällä ja miten ihanalta se oranssi näyttääkin myös maantienväriseen tukkaan mallattuna. Äidit vetävät jalkaan kilpaa denimiä, vähän vatsaa sisään ja nappia kiinni ja syksyn uusi trendi on syntynyt. Mäkin otan ton, ota säkin noita kaksi ja tilauslappu on täynnä. Kotiin mennään posket herukkoina ja laitetaan vielä viestiä naapurille, että mitä otinkaan. Seuraavana päivänä voi tulla pieni morkkis mutta se menee ohitse, sillä ne kuosit ovat ihania ja ne värit aivan niin tän syksun juttuja.
Viimein tulee paketti. Lapset kokeilevat lahjottuina päälleen poliisia ja palomiestä, omat denimit seisovat vielä pussissa. Kun viimein saan ne sullottua päälle meinaa päästä sekä itku että paskainen nauru yhtä aikaa. Farkut ovat niin kireät että pohkeisiin sattuu, miten helvetissä ne päällä pystyy tekemään muuta kuin maata paikallaan vatsa sisään vedettynä? Onneksi on ilmainen palautus ja iloisen väriset sisaruspaidat.
Päätin olla menemättä perhekerhoon tänä syksynä ja nauttia meidän lasten ihanista uniikeista syysvaatteista ihan vaan kotosalla. Voin toki faceen laittaa hassuja kuvia meidän pilteistä pilvenkuvat päällänsä jottei nyt vallan luulla, etten olisi mitään tilannut. Me and I, minua varten ja ainoastaan minulle. Vähän toki myös sinulle, Riitalle, Maikille, Markulle, Tarjalle ja Titalle mutta mitä tulivat samoille apajille ja kutsuille.
perjantai 6. syyskuuta 2013
torstai 5. syyskuuta 2013
Tasa-arvoa ja muita totuuksia kotiäidin tuutista.
Tasa-arvo on toinen päivän polttava puheenaihe liikuntahössötyksen lisäksi. Onks tasa-arvoo, jos mä pesen kotona pyykit ja sä ruuvat auki paskaviemärin? Onks tasa-arvoo jos sanon sua urpoksi ja sä kehut kuinka hyviä lihapullia teinkään? Onks tasa-arvoo jos sanon poikaani mieheksi ja tyttöäni tytöksi?
Eduskunnan mielestä on tasa-arvoo kun pakotetaan isä jäämään myös kotiin hoitamaan lasta jotta äiti pääsisi töihin. Ei välii, vaikka systeemi toimisi perheessä vanhalla mallilla kuin junan vessa. Tämä juttu ei aukene sitten millään ilveellä meikäläiselle, ei vaikka yrittäisin katsoa sitä vihreän, kommarin tai Esko Ahon silmin. Nykyisen hienon ja toimivan systeemin turvin pystyy isä taikka äitee olla kotona siihen saakka kunnes piltti täyttää kolme vuotta. Toki myös naapurin Marketta saa tästä hynät, mikäli hoitaa kersasi kotona. Monta mahdollisuutta, monta tapaa hoitaa homma kotiin. Kotihoidontuki on luojan lahja ja on rikos mennä sitä sorkkimaan tasa-arvon nimissä.
Luin jostain luotettavasta lähteestä ( Iltasanomat, Iltalehti tai Seiska) että muutosta halutaan jotta äidit eivät vierottuisi työelämästä. Mitäköhän marginaalista äitiryhmää tämä väite haluaa puhutella? Vai onko minulta mennyt ohitse jokin rinnakkaisetuus jota saa myös nostaa ja elää herroiksi kun hoitaa lastansa kotona? En ole tähän mennessä edes tullut ajatelleeksi että joku pakoilisi kotona kotihoidontuen turvin ja piileskelisi töihin taikka opiskelemaan menoa. Eiköhän leipä irtoa isommin kortistosta kuin Kelasta?
Ihmettelen myös pelkoa, jonka perusteella kotona olevat äidit vieraantuisivat täysin työelämästä niiden kotihoitovuosien aikana. Toki työhön on jännittävä palata pitkän kotirupeaman jälkeen ja varmasti alasta riippumatta pitää päivittää, perehtyä ja päästä piireihin takaisin. Väitän kuitenkin röyhkeästi että kotona oleminen kehittää tiettyjä taitoja paremmin kuin mikään palkkaduuni. Tässä oppii kummasti organisoimaan, järjestelemään, kuuntelemaan, tekemään neljää asiaa yhtäaikaa ja suunnittelemaan kolmea, sovittelemaan, hyvittelemään, hassuttelemaan ja hissuttelemaankin, mitä ikinä se sitten edes tarkoittaa. Tämä duuni antaa varmasti paukkuja palkkaduuniinkiin.
Jotta isät saisivat jäädä myös kotiin. Jäisivätkö isät mielummin kotiin kun se on pakko? Oisko tasa-arvoo myös tasoittaa niitä palkkaeroja niin että se olisi mahdollista myös senkin takia? En usko että meidän posse on ainoa, jossa mies tienaa enemmän mitä nainen. Miten käytännössä maksaisi lainat ja ruuat kun äidin palkka riittäisi korkeintaan ruokalaskuun? Jotta isät voisivat jäädä kotiin. Meidän perheessä olisi katastrofi jos mieheni ilmottaisi jäävänsä hoitamaan lapsia. Glup, en halua edes ajatella asiaa. Hän toki tykkää lapsista, leikkii niiden kanssa ja laittaa nukkumaan mutta minä ne hoidan. Se on meidän valinta ja toimivaksi todettu. Isät pystyvät jäämään kotiin jo näillä järjestelyillä hyvin, siihen ei tarvita mitään tasa-arvo peikkoa pelleilemään.
Entäs sitten ne hoitopaikat? Tuskinpa pelkkä subjektiivipaikkojen rajaaminen taivasta avaa tässä jo nyt toivottoman upottavassa suossa kun päivähoitopaikkoja ei vaan ole. Mikä tulee kalliimmaksi, hoitaa lasta kotona rupurahalla kolmevuotiaaksi vai järjestää ja rakentaa uusia päiväkoteja, jonne sitten kuskataan näitä pieniä hoitoon jotta äidit pääsevät takaisin työelämään? Etteivät vaan laiskistu tai eristäydy sinne kotiseinien sisälle, etteivät vaan ala suunnitella seuraavaa pummausloman pitämistä.
Olen ollut jo selvästi liian kauan kotona sillä en vaan jumalauta tajua tätä juttua. Jotain tilastoja, lukuja, taulukoita! Tasa-arvo on hieno asia. Ja ei siinä mitään, haluan silti käyttää rintsikoita ja jätän suosiolla sen paskaviemärin tyhjentämisen mutta silti koen että se jos mikä on tasa-arvoa kun saa olla kotona lasten kanssa ja mies saa tehdä duunia jossa viihtyy. Tuntuu utopistiselta ajatella että tälläinen yksilön oikeuksia jo polkeva uudistus ajaisi kenenkään etuutta jos siitä tulee pakko. Kysymys on kuitenkin siitä lapsesta, oli äiti sitten lintu ja isä vaikka kala.
Eduskunnan mielestä on tasa-arvoo kun pakotetaan isä jäämään myös kotiin hoitamaan lasta jotta äiti pääsisi töihin. Ei välii, vaikka systeemi toimisi perheessä vanhalla mallilla kuin junan vessa. Tämä juttu ei aukene sitten millään ilveellä meikäläiselle, ei vaikka yrittäisin katsoa sitä vihreän, kommarin tai Esko Ahon silmin. Nykyisen hienon ja toimivan systeemin turvin pystyy isä taikka äitee olla kotona siihen saakka kunnes piltti täyttää kolme vuotta. Toki myös naapurin Marketta saa tästä hynät, mikäli hoitaa kersasi kotona. Monta mahdollisuutta, monta tapaa hoitaa homma kotiin. Kotihoidontuki on luojan lahja ja on rikos mennä sitä sorkkimaan tasa-arvon nimissä.
Luin jostain luotettavasta lähteestä ( Iltasanomat, Iltalehti tai Seiska) että muutosta halutaan jotta äidit eivät vierottuisi työelämästä. Mitäköhän marginaalista äitiryhmää tämä väite haluaa puhutella? Vai onko minulta mennyt ohitse jokin rinnakkaisetuus jota saa myös nostaa ja elää herroiksi kun hoitaa lastansa kotona? En ole tähän mennessä edes tullut ajatelleeksi että joku pakoilisi kotona kotihoidontuen turvin ja piileskelisi töihin taikka opiskelemaan menoa. Eiköhän leipä irtoa isommin kortistosta kuin Kelasta?
Ihmettelen myös pelkoa, jonka perusteella kotona olevat äidit vieraantuisivat täysin työelämästä niiden kotihoitovuosien aikana. Toki työhön on jännittävä palata pitkän kotirupeaman jälkeen ja varmasti alasta riippumatta pitää päivittää, perehtyä ja päästä piireihin takaisin. Väitän kuitenkin röyhkeästi että kotona oleminen kehittää tiettyjä taitoja paremmin kuin mikään palkkaduuni. Tässä oppii kummasti organisoimaan, järjestelemään, kuuntelemaan, tekemään neljää asiaa yhtäaikaa ja suunnittelemaan kolmea, sovittelemaan, hyvittelemään, hassuttelemaan ja hissuttelemaankin, mitä ikinä se sitten edes tarkoittaa. Tämä duuni antaa varmasti paukkuja palkkaduuniinkiin.
Jotta isät saisivat jäädä myös kotiin. Jäisivätkö isät mielummin kotiin kun se on pakko? Oisko tasa-arvoo myös tasoittaa niitä palkkaeroja niin että se olisi mahdollista myös senkin takia? En usko että meidän posse on ainoa, jossa mies tienaa enemmän mitä nainen. Miten käytännössä maksaisi lainat ja ruuat kun äidin palkka riittäisi korkeintaan ruokalaskuun? Jotta isät voisivat jäädä kotiin. Meidän perheessä olisi katastrofi jos mieheni ilmottaisi jäävänsä hoitamaan lapsia. Glup, en halua edes ajatella asiaa. Hän toki tykkää lapsista, leikkii niiden kanssa ja laittaa nukkumaan mutta minä ne hoidan. Se on meidän valinta ja toimivaksi todettu. Isät pystyvät jäämään kotiin jo näillä järjestelyillä hyvin, siihen ei tarvita mitään tasa-arvo peikkoa pelleilemään.
Entäs sitten ne hoitopaikat? Tuskinpa pelkkä subjektiivipaikkojen rajaaminen taivasta avaa tässä jo nyt toivottoman upottavassa suossa kun päivähoitopaikkoja ei vaan ole. Mikä tulee kalliimmaksi, hoitaa lasta kotona rupurahalla kolmevuotiaaksi vai järjestää ja rakentaa uusia päiväkoteja, jonne sitten kuskataan näitä pieniä hoitoon jotta äidit pääsevät takaisin työelämään? Etteivät vaan laiskistu tai eristäydy sinne kotiseinien sisälle, etteivät vaan ala suunnitella seuraavaa pummausloman pitämistä.
Olen ollut jo selvästi liian kauan kotona sillä en vaan jumalauta tajua tätä juttua. Jotain tilastoja, lukuja, taulukoita! Tasa-arvo on hieno asia. Ja ei siinä mitään, haluan silti käyttää rintsikoita ja jätän suosiolla sen paskaviemärin tyhjentämisen mutta silti koen että se jos mikä on tasa-arvoa kun saa olla kotona lasten kanssa ja mies saa tehdä duunia jossa viihtyy. Tuntuu utopistiselta ajatella että tälläinen yksilön oikeuksia jo polkeva uudistus ajaisi kenenkään etuutta jos siitä tulee pakko. Kysymys on kuitenkin siitä lapsesta, oli äiti sitten lintu ja isä vaikka kala.
Terveyden testamentti, hiilarillinen versio.
On tämä maailma mennyt yhdeksi treenaamiseksi ja toisaalta perseilyksi. Hirveä kisa niin juoksussa kuin punnertamisessa, ostetaan uutta hikipaitaa ja tilataan valtamerten takaa taikajauheita tukkukortilla. Hiekkalaatikko ei ole enää hiekkalaatikko vaan hyvä askelkyykkykehikko ja huutavia kakaroita voi heitellä käsistä pitäen kuin kahvakuulaa ylös ja alas. Sykkeen saa kivasti myös ylös ottamalla intervallia juoksemalla neljävuotiaan pyöräilijän perässä ja kivasti alkulämpöä nostaa myös tuolla ryteikössä panohaluisen koiran perässä tarpominen. Kaikella on tarkoitus, kaikella on kalorinsa.
Ja mitä syömisiin tulee niin ristus, ruokaympyrän kulmakivet löytyy maccasta ja superfoodista, hart sporttia tuskin näkee enää kuin vanhoissa mainoksissa. Ruisleipä ja maito ovat saatanasta, äitien kotiruokia voisi syöttää ehkä joulukinkulle loppusesongin aikaan. Rahkaa ja mehukeittoa, joka maistuu yhtä keinotekoiselle kun metsämaasiga-likööri, kananmunanvalkuaista mutta ei marenkiin, parsaa ja bataattia. Hyi helvetti, mutta kalorit pysyvät kurissa.
2000-luvulla riitti kun otti d-vitamiinin purkista ja monivitamiinin jos ei salaatti maistunut lautasmallin mukaan. Krapula parani ceellä ja beellä, sinkki ja seleeni olivat hienostelua. Ennen haaraperuskyykky-treeniä riitti, kun muisti käydä kusella ja syödä makkarakeiton riittävän ajoissa, treenien jälkeen tuntui taivaalta juoda kylmä bisse tai pari. Mitä on treeni nykyään? Juokseminen on näpertelyä, se pilaa perseen ja vanhat jarrutkin tekevät sitä vielä harmaapäisinä joten se ei voi olla kehittävää. Aerobic on so last season. Entäs zumba, tuo omituinen iloisten ihmisten hankalalta näyttävä perseenketkutustanssi joka tarjoaa jokaiselle jotain? Oletteko koskaan katsoneet miltä zumbaajat näyttävät? Eivät usein siltä, miltä ne ohjaajat.
Pitää mennä salille, tai ainakin spinningiin. Pitää vetää pacea, combactia, potkunyrkkeilyä, pilatesta ja pörröä, pitää olla joku sinua paremman näköinen ja laihempi joka määrää mitä tehdään. Pitää olla roolimalli ja esimerkki, enää ei riitä kakkosen jumppa tai punttitreeni autotallissa. Pitää päästä kotoa ulos, mutta ei yksin luontoon sillä kukaan ei ole sitä todistamassa. Pitää pitää puolensa mutta näyttää että paukkuja riittää vielä. Pitää laittaa tracker päälle vaikka menisi paskalle ja rappuset pitää juosta ylös ja alas sillä se on tehokkaampaa. Spinning on sama asia kuin kuntopyöräily, pitää elää näin vanhaksi jotta sen tajuaa.
Minut on nielaistu koneistoon ja ei tämä paskempaa ole näillä spekseillä ja tällä perseellä vaikka tietenkin sitä kovasti ensin vastustin. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, sillä jaksan juosta kymmenen kilometriä ja tehdä sata vatsalihasliikettä putkeen. Syön rahkaa ja mehukeittoa kolme kertaa viikossa mutta unohdan olevani vähähiilarisella tai jollain ennen lounasaikaa. Minulla on kahdet juoksuhousut ja haaveilen kolmansista. Salille en ilkeä mennä sillä fuskaisin aina kun mahdollista ja se ei ole tehokasta. Puhun enemmän treenamisesta (jos nyt juoksua voi laskea) kuin lapsistani ja iltaisin selailen trackeriani kuin Reginaa. Peilistä en ole itseäni sillä silmällä katsonut enkä katso. Muskelijauhoja enkä myöskään epoa meinaa alkaa vetää, maitoa ja bisseä kylläkin, edelleen. Rajansa mullakin.
Tervyden ja treenaamisen julistaminen on 2010-luvun uusi testamentti, jota pursuaa joka lävestä, soittimesta, käkättimestä ja tuutista. Terveys tulee, oletko valmis?
Ja mitä syömisiin tulee niin ristus, ruokaympyrän kulmakivet löytyy maccasta ja superfoodista, hart sporttia tuskin näkee enää kuin vanhoissa mainoksissa. Ruisleipä ja maito ovat saatanasta, äitien kotiruokia voisi syöttää ehkä joulukinkulle loppusesongin aikaan. Rahkaa ja mehukeittoa, joka maistuu yhtä keinotekoiselle kun metsämaasiga-likööri, kananmunanvalkuaista mutta ei marenkiin, parsaa ja bataattia. Hyi helvetti, mutta kalorit pysyvät kurissa.
2000-luvulla riitti kun otti d-vitamiinin purkista ja monivitamiinin jos ei salaatti maistunut lautasmallin mukaan. Krapula parani ceellä ja beellä, sinkki ja seleeni olivat hienostelua. Ennen haaraperuskyykky-treeniä riitti, kun muisti käydä kusella ja syödä makkarakeiton riittävän ajoissa, treenien jälkeen tuntui taivaalta juoda kylmä bisse tai pari. Mitä on treeni nykyään? Juokseminen on näpertelyä, se pilaa perseen ja vanhat jarrutkin tekevät sitä vielä harmaapäisinä joten se ei voi olla kehittävää. Aerobic on so last season. Entäs zumba, tuo omituinen iloisten ihmisten hankalalta näyttävä perseenketkutustanssi joka tarjoaa jokaiselle jotain? Oletteko koskaan katsoneet miltä zumbaajat näyttävät? Eivät usein siltä, miltä ne ohjaajat.
Pitää mennä salille, tai ainakin spinningiin. Pitää vetää pacea, combactia, potkunyrkkeilyä, pilatesta ja pörröä, pitää olla joku sinua paremman näköinen ja laihempi joka määrää mitä tehdään. Pitää olla roolimalli ja esimerkki, enää ei riitä kakkosen jumppa tai punttitreeni autotallissa. Pitää päästä kotoa ulos, mutta ei yksin luontoon sillä kukaan ei ole sitä todistamassa. Pitää pitää puolensa mutta näyttää että paukkuja riittää vielä. Pitää laittaa tracker päälle vaikka menisi paskalle ja rappuset pitää juosta ylös ja alas sillä se on tehokkaampaa. Spinning on sama asia kuin kuntopyöräily, pitää elää näin vanhaksi jotta sen tajuaa.
Minut on nielaistu koneistoon ja ei tämä paskempaa ole näillä spekseillä ja tällä perseellä vaikka tietenkin sitä kovasti ensin vastustin. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, sillä jaksan juosta kymmenen kilometriä ja tehdä sata vatsalihasliikettä putkeen. Syön rahkaa ja mehukeittoa kolme kertaa viikossa mutta unohdan olevani vähähiilarisella tai jollain ennen lounasaikaa. Minulla on kahdet juoksuhousut ja haaveilen kolmansista. Salille en ilkeä mennä sillä fuskaisin aina kun mahdollista ja se ei ole tehokasta. Puhun enemmän treenamisesta (jos nyt juoksua voi laskea) kuin lapsistani ja iltaisin selailen trackeriani kuin Reginaa. Peilistä en ole itseäni sillä silmällä katsonut enkä katso. Muskelijauhoja enkä myöskään epoa meinaa alkaa vetää, maitoa ja bisseä kylläkin, edelleen. Rajansa mullakin.
Tervyden ja treenaamisen julistaminen on 2010-luvun uusi testamentti, jota pursuaa joka lävestä, soittimesta, käkättimestä ja tuutista. Terveys tulee, oletko valmis?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)