maanantai 11. maaliskuuta 2013

Työtön, hullu ja eläkeläinen

Mielestäni ainoastaan minulla on oikeus näyttää nyrjähtänyttä naamaa, kiroilla ja äyskiä maanantaina, sillä olen juuri täyttänyt vuosia ja en ole nukkunut edellisenäkään yönä muutamaa tuntia enempää. Minä saan ajaa tukka pystyssä lapselta nyysityn pipon alla Prismaan Kuomat jalassa, lompsia leveästi pitkin kylmähyllyjä ja kiristellä hampaita kolmevuotiaalle työmiehelle ja kurpahtaneelle tarjouskurkulle. Vain minä, tänä maanantaina.

En ollut kuitenkaan ainoa vittuuntunut synttärisankari tänäkään aamuna. Ensimmäinen isku tuli kärryparkissa. Ilmeisen sokea tai vaan ilkeä tynnyrimahainen vanha ukko vei kärryt nenän edestä, morjensti vielä kaverilleen joka oli parkkerannut Toyota Avensiksensa siihen lapsiperhepaikalle, jossa luki Seuraa tai Alibia tai jotain vitun Hymyä auton käydessä. Niitä oli lisää hevi-osastolla. Oli pakko tunkea kouransa samaan perunalaariin ja huokailla syvään kun kolmevuotias työmies kyseli missä on numero aa. Ne seurasivat minua eineksille. Oli pakko katsoa ohitse kun yksivuotias yritti ottaa kontaktia suloisesti hymyillen. Ne katsoivat pahasti lihahyllyillä jossa samainen kersa jo huusi naama punaisena "annnnnnaaaaaaaaa" ja annoin tarjousjauhelihan imettäväksi. Ne kuiskivat toisilleen maitohyllyllä ja siirsivät kärrynsä äänekkäästi kevytmaitojen kohdalle, kun en vielä kahdeksankaan kohdalla lopettanut lappaamista. Ei ne olleet edes tarjouksessa, kuka hullu nyt yli euron maksavaa maitolitraa hamstraa ja mihin? Leipien läpi menin kolmella loikalla ja en ollut kuulevani kolmevuotiasta työmiestä joku kysyi että "miksi tuo papparainen on noin vihaisen näköinen?" Otin ilmeisesti liikaa tarjousleipiä, katsoin julkeasti päin ja mursin kummallekin lapselle omat köntit kouraan. Pakasteosastolta ne eivät osta mitään, paheksuvat ääneen että ne ovat laiskojen ruokia.

Viimein pääsen kassalle. Lappaan hiki pässä kymmenen metriä ruokaa hihnalle, yksivuotiaalle on mennyt hermo ja kolmevuotias työmies kyselee taukoamatta, mitä naapurikassan työmies ostaa ruuaksi. Kaljaa rakkaani, laatikollisen, näen sen selvästi mutta tyydyn valehtelemaan maksalaatikosta. Kassat vetävät kunnes juuri sillä siunatulla hetkellä ne päättävät lähteä maksamaan koko porukalla. Nyt on helvetin kova kiire kotiin ja on pakko päästä kassalle heti. Niitä on yhtäkkiä jonollinen perässäni. Kassatyttö naputtaa yhdeksättä maitolitraa, tungen yksivuotiaalle uutta limpun palaa vanhan tilalle, lappaan tavaroita kasseihin, katselen missä kolmevuotias työmies on. "On nyt kyllä jo hoppu, kato ny mitä kello jo on?" Syviä murheellisia huokauksia siinä selän takana, lippalakin välistä helmeilee hiki ja pinkiksi värjätyt vanhan naisen huulet ovat syyttävässä kurtussa. Yksivuotias huutaa, heittää limpun lattialle. Sinitukkainen isoperseinen tanttara kävelee ohi ja tuhahtaa kovaan ääneen. " Phyh, siinäkö se roskis nyt sitten oli?" Nostan limpun lattialta ja huudan perään : " Rouva, olette väärässä, roskis on siinä teidän vieressänne, haluatteko auttaa?" Saan pahaa silmää kolleegaheimolta, kassatyttöä naurattaa. Tekee mieli kiroilla ja näyttää keskaria, hymyilen silti niin että leukanivelet paukkuu ja paimennan laumani lapsiperhepaikalle. Siellä on yksi urpo pysäköinyt inva-merkein varustetun Nissaninsa autoni taakse eikä tee elettäkään. Ei se varmaan näe, mietin ja painan tööttiä. Kuulo ja puhe toimii, näen sanan perkeleen ämmä peruutuspeilistä.

Maanantai ei ole hyvä päivä, olet sitten työtön, hullu tai eläkeläinen. Se, kuten kaikki muutkin arkiaamupäivät ovat kuitenkin eläkeläisten omaa, privaattia kauppa-aikaa. Opeta siinä nyt kolmevuotiaalle kunnioitusta kun 70-vuotias ei katso päin, etuilee, tiuskii ja kiroilee. Sama kanttiskortti se on minullakin, perkele.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Plussapisteitä äitikortilla ja muita jonninjoutavuuksia tyhjäpäältä

Nykypäivän muotisana on kiintymysvanhempi niiden muutaman morian lisäksi. Kiintymysvanhemmaksi tullaan lukemalla kirjoja, surffaamalla netissä ja päättämällä kasvattaa lapsensa, kuten opissa sanotaan. Nämä vanhemmat ovat fiksuja ja koulutettuja tasa-arvoisia sieluja, jotka kynsin ja hampain taistelevat lastensa oikeuksista ja siitä, että Kivi ja Tuuli saavat paremmat eväät elämälle mitä Matti ja Mervi.

Voiko kiintymysvanhempi olla afrotukkainen Nuguse Afrikasta, joka kantaa lastansa riekaleisessa lakanassa ilman kenkiä ja joka imettää vielä neljävuotiastakin, vaikka ei edes tiedä sanaa suositus? Saako paljasjalkainen Runosmäen Ritu käyttää itsestään sanaa kiintymysvanhempi vaikka käyttää kertsejä, syöttää einestä ja vaunuilee, niillä kun pääsee keskustaan bussilla ilmaiseksi?

Itse en halua käyttää muita titteleitä kuin äiti. No, ehkä suurperheen äitikin mutta lapsia on vasta neljä joten pelkkä äiti riittäisi. Olen laiska lukemaan ainuttakaan kasvatusopusta ja saan näppylöitä jo pelkästään sanasta suorittaminen. Silti kohkaan suu vaahdossa uusien Poppien ja pushuppien kanssa ja mietin monesti että vähempikin riittäisi. Less is more, onko näin myös vanhemmuudessa?

Äitikorttia on toisinaan siisti vinguttaa. Äitiyden musta aukko on siisti paikka. Äitiys on tila, tavoite, status ja rooli. Äitiys on kaikkea sitä mistä et ikinä haluaisi luopua, olet sen kanssa yhtä loppuelämäsi ja sen siivellä voit ratsastaa nettipalstojen besserwisserinä ja saada turpaan kiukkusen mummon naamalta, joka sättii sinua kun kakara juoksee ilman pipoa pakkasella.

Nykypäivän muotisana on koodaus. Mieheni on hyvä siinä, itse en kykene käsittelemään wikipedian antamaa määritelmää siitä. Koululaiset koodailevat älypuhelimilla lyhenteitä ja hymiöitä, kirjoitan kauppalappuun ompp ja magara. Prismasta soitetaan kiukkuinen puhelu että mitä helvetin makkaraa sä haluat.

Ismo Alanko laulaa että "kaikki raitistuu, minä en". En aio opetella koodaamista enkä myöskään katso wikipediasta miten pitkä lista ranskiksia tulisi, jotta voisin kiintymysvanhemmeilla siellä mustassa aukossa niin kuin oppi sanoo. En myöskään tunne huonoa omaa tuntoa siitä, että viihdyn kotona verkkarit jalassa, tilailen netistä kantoliinoja ja lastenvaatteita, nukutan taaperoa tissi suussa vieressäni ja että tykkään olla äiti. Äitikortti on voimassa loppuelämän. Sen jäsenyyttä pitää vahvistella  ja halutessaan siihen voi koodailla määräaikaisia lisäominaisuuksia. Siitä on pidettävä huoli ja sitä on vaalittava, sitä ei saa kaupitella, varsinkaan ruotsalaisille iseille. Äitikortti on monipuolisin kanttiskortti mitä markkinoilta löytyy.

Ja jokainen äiti on tietenkin se parhain äiti omalle lapsellensa? Yeah, right :D